Metsämiehen maustearsenaalissa ei ole suolaa tärkeämpää. Suola on sekä välttämätön ravintolisä pitkillä vaelluksilla, että äärimmäisen monikäyttöinen mauste. Postauksissamme olemme pariin otteeseen viitanneet eri suolalaatuihin, minkä johdosta meitä on pyydetty raottamaan hieman salatun suola-arkkumme kantta. Kuten mihinkään ruokaan liittyvään, emme suhtaudu suolaankaan välinpitämättömästi vailla vahvoja mielipiteitä.
Suolaa syntyy määritelmällisesti hapon ja emäksen reagoidessa. Ruokasuolaksi kutsuttu natriumkloridi ei esiinny luonnossa puhtaana vaan joukossa on vaihteleva määrä epäpuhtauksia, jotka tuottavat luonnonsuoloille tyypilliset runsaat makusävyt. Tyypillisimmin joukossa on kalium- ja magnesiumyhdisteitä sekä varsinkin vuorisuolassa rautayhdisteitä, jotka runsaina antavat joillekin vuorisuoloille vaaleanpunaisen värin. Näinä aikoina kun suola on halpaa kuin saippua unohdamme suolan valtavan merkityksen maailmanhistoriassa. Pienet ohikiitävät vihjeet muistuttavat meitä ajasta ennen tyhjiöhaihduttimen romahduttamaa suolan hintaa: Salzburg, Galicia, salaatti, salary. Käsin kerättyjen merisuolakiteiden tai vaivoin huterista kaivoksista louhitun vuorisuolan hinta oli tuolloin todellakin suolainen.
Ruokasuola on valittava käyttötarkoituksensa mukaan. Ehdottomia sääntöjä ei ole, mutta meidän käyttämämme periaate on: vuorisuolaa maaeläimille ja merisuolaa mereneläville. Rajatapauksissa voi kompromissina käyttää lahtisuolaa, kuten esimerkiksi linturuokia valmistaessa.
Toinen teesimme on, että suolan suhteen voi käyttää samoja periaatteita kuin viinin valinnassa: suola samalta alueelta kuin resepti tai pääraaka-aine. Makunystyröitä enemmän lämmittää mieltä ajatus, että koko ateria on valmistettu viimeistä piirtoa myöten kokonaisuutta kunnioittaen. Suolantuotantoa on liki jokaisessa maassa, joten vaihtoehtoja löytyy. Valitettavasti suomalaista suolaa emme ole löytäneet. Suomen maantiede onkin kaikin tavoin suolan valmistukselle vihamielinen: meren suolapitoisuus on matala ja ilmasto ei sovi ulkoilmassa haihduttamiseen. Suomen geologiakaan ei kunnostaudu vuorisuolan eli haliitin kaltaisten sedimenttikivilajien tuotannossa.
Kaupoissa törmää ajoittain maustettuihin suoloihin. Maustetut suolat kuuluvat samaan kategoriaan kuin maustetut teet tai maustetut jukurtit; ne ovat järjettömiä ja turhia. Parempi pakata mukaan kuivattuja yrttejä ja kunnon alkuperäsuolaa kuin valmiiksi maustettua suolaa.
Ohessa muutamia otteita retkisuolastostamme
Himalajan vuorisuola – Vaaleanpunainen vuorisuola Khewran kaivoksesta Punjabista. Valtavasta suolaesiintymästä riittää nykyisellä louhintavauhdilla vielä 300 vuotta tätä herkkua. Moniulotteinen ja mineraalinen maku. Ehdoton hankinta joka kotiin ja rinkkaan.
Maldon – Vanha merisuolaklassikko pyramidin muotoisine kiteineen. Maailmankuulu suolabrändi on yksi harvoista nykyisin toimivista Britannian merisuolantuottajista. Laadukas perussuola, joka toimii myös sormisuolana murenevan rakenteensa vuoksi.
Adrianmeren merisuola – Valmistetaan Ninin historiallisella haihduttamolla Kroatiassa Ardianmeren rannalla. Tätä suolaa paatuneet Rooman legioonalaiset saivat palkakseen, ripottelivat ruokaansa ja lisäsivät garumiinsa.
Viimeisimmällä teriyaki-lohiretkellämme tutustuimme Guéranden lahtisuolaan. Lievästi kuvottavan näköinen harmaan kokkareinen löytö. Termi lahtisuola ei tässä viitttaa kenenkään lahtaamiseen, joskin lahdinkin säilöntään tuote varmasti toimisi. Guéranden lahtisuola valmistetaan Loiren suulla Bourgneufinlahden suolasoilla Bretagnessa ikivanhalla menetelmällä haihduttamalla suolavettä ulkoaltaissa ja keräämällä syntyneet suolakukat käsin veden pinnalta. Aikaisemmin vain rahvaan käyttämä harmaa suolalaatu on nykyään nostanut statustaan kuin osterit ikään. Erinomaisen suolainen ja intensiivinen maku. Suosittelemme.
Jos kiinnostuksesi suolaan heräsi, suosittelemme jatkamaan syksyn pimeinä iltoina esimerkiksi Mark Kurlanskyn mainion teoksen Suola parissa. Sen innoittamana voi järjestää ystävilleen jopa suola-tastingin.
