Leivitetyt fetakuutiot – Nuuksio, +13 °C, trangialla
Vuohet ja lampaat ovat paras valinta hänelle, ken aikoo Kreikassa maitotaloutta harjoittaa. Välimeren ilmasto tosin luo maitotuotteiden säilymiselle selkeitä haasteita. Tuon ongelman ovat neuvokkaat helleenit kiertäneet kehittämällä toinen toistaan herkullisempia vuohen- ja lampaanmaitojuustoja. Tällä kertaa otamme niistä käsittelyyn fetan.
Vuohen ja lampaanmaidon sekoituksesta valmistettava feta on kreikkalaisista juustolaaduista maailmalle levinnein. Feta on tuotemerkkinä nimisuojattu ja kaikki fetana myytävä juusto tulee olla Kreikassa valmistettua. Eri fetoissa on eroja valmistusalueen suhteen siten, että mitä etelämmäksi mennään, sitä voimakkaammaksi ja syvemmäksi juuston maku käy.
Juustoja vaelluksella voi toki popsia taskun pohjalta sellaisenaankin, mutta erämaassa lämmin juusto lämmittää mieltä enemmän kuin kylmä. Kovemmat ja sitkeämmät juustot kuten halloumi lämpenevät pelkällä avotulella. Pehmeä feta puolestaan saavuttaa parhaan rakenteen ja syötävyyden leivityksen sisällä. Muistisääntönä kaikki juusto on hyvää ja kaikki friteerattu on hyvää. Friteerattu juusto se siis vasta hyvää onkin. Tähän reseptiin valitsimme Dodonin kauppanimellä kulkevaa fetaa Epeiroksen alueelta Länsi-Kreikasta.
Tämän ruoan valmistus on kaunis prosessi. Muodosta siis prosessilinjasto kolmesta laakeasta astiasta ja paistinpannusta. Ensimmäiseen astiaan sijoita noiden kahden munan sisältö rikki sekoitettuna. Toiseen astiaan hyvin keskenään sekoitetut jauhot, paprika ja pippuri. Kolmenteen kaada seesaminsiemenet. Lurauta paistoon valitsemaasi oliiviöljyä noin 6mm tasapohjaisen paistinpannun pohjalle.
Käy työhön. Pilko fetat suupalan kokoisiksi paloiksi. Laita oliiviöljy lämpiämään. Pyöritä tai laita kätyrisi pyörittämmään fetapalat ensin munissa, sitten jauhoseoksessa, jälleen munissa ja lopuksi seesaminsiemenissä. Nostele palat pannuun. Paista palat öljyssä rauhallisella lämmöllä välillä käännellen kauniin ruskeiksi. Siirrä paistuneet tuotokset talouspaperin päälle imeyttääksesi ylimääräisen öljyn. Valmiit, vielä lämpimät fetapalaset voi keihästää vaikka puukonnokkaan ja valuttaa päälle juoksevaa hunajaa.
Ainekset neljälle
- noin 250-300g palanen (mietoa pohjoiskreikkalaista) fetaa
- 2 luomumunaa
- 1 tl haluamaasi paprikajauhetta
- 1 tl vastajauhettua mustapippuria
- 1 dl vehnäjauhoa
- ½ dl seesaminsiemeniä
- 1 dl Kreikkalaista oliiviöljyä paistamiseen
- 1½ dl juoksevaa hunajaa
Tämä ensimmäinen friteerauskokeilu tuotti aivan uskomattoman herkullisia suupaloja. Jatkossa samaa voisi kokeilla vielä vaikka esimerkiksi halloumilla.
Mikä on sinun lempijuustosi ja miltä se maistuu friteerattuna?





