p1350383

Risottoa retkellä

Metsäistä luksusta vähällä vaivalla

Useilla retkeilijöillä tuntuu edelleen olevan se käsitys, ettei monia gourmetruokia kannata lähteä kokkaamaan metsässä niiden monimutkaisuuden tai pitkän valmistusajan vuoksi. Joidenkin ruokalajien kohdalla tämä haaste on erittäin todellinen, mutta on olemassa ainakin yksi poikkeus tähän sääntöön.

Risotto on ruoka, jonka useimmat kohtaavat ainoastaan ravintolassa ammattikokin valmistamana. Tämä on omiaan ylläpitämään kuvitelmaa siitä, että valmistaminen olisi vähintäänkin rakettitiedettä vaikka asian laita on täysin toinen. Harva gourmetruoka on yhtä kenttäkelpoinen ja helppo valmistaa vähäiselläkin määrällä varusteita, puhumattakaan ainesosien vaelluskelpoisuudesta.

Koska jo aiemmassa postauksessamme on käyty läpi risoton valmistuksen periaatteet, emme kuluta tähän enempää palstatilaa vaan paneudumme ruokalajin taustoihin sekä ohjeisiin, joiden avulla valmistus sujuu keneltä tahansa!

p1350376

Risoton alkulähde on Italia, missä keittiökulttuuri perustuu ennemmin laadukkaisiin raaka-aineisiin ja erilaisten makujen yhdistelyyn kuin gastronomiseen kikkailuun tai ruoan kyllästämiseen kermalla ja voilla. Usein tähän yhdistyy myös lyhyt valmistusaika ja konstailematon esillepano, mikä myös helpottaa tarjoilua retkiolosuhteissa.

Tärkein raaka-aine risotossa on luonnollisesti riisi. Risoton valmistamiseen on olemassa täysin omia lajikkeita, jotka sijoittuvat karkeasti yleistettynä pitkäjyväisten riisien ja puuroriisin välimaastoon. Risottoon käytettävä riisi on sekä pienikokoisempaa että pyöreäjyväisempää tavalliseen riisiin nähden ja sen tärkkelyspitoisuuden tulee olla korkeampi kuin tavallisessa riisissä. Keittämisen aikana tärkkelystä vapautuu ja risotto saa tyypillisen sakean rakenteensa siten, että riisinjyvät kuitenkin pysyvät ehjinä. Tämä vaatii myös tavallista pidemmän keittoajan, mutta on ehdottomasti vaivan arvoinen.

Yleisimmät Suomessa myytävät risottoriisit ovat Carnaroli- tai Arborio-lajikkeita, joita löytyy jo melko hyvin isommista marketeista ympäri maata eri valmistajilta. Harvinaisempia lajikkeita ovat mm. Baldo, Maratelli, Roma sekä Vialone Nano, joista viimeisintä pidetään erityisen laadukkaana risottoriisinä. Riisiin kannattaa hieman heikommasta saatavuudesta huolimatta panostaa, jolloin lopputuloskin on mahdollisimman hyvä ja maittava.

Klassisessa risotossa on verrattain vähän ainesosia: riisiä, sipulia, valkosipulia ja nestettä keittämiseen. Varsinaisena keittonesteenä käytetään useimmiten kana- tai kasvislientä, josta saadaan lisää makua ruokaan. Liemen tulee kuitenkin olla hyvälaatuista ja mikäli tätä ei ole saatavilla, voi käyttää pelkkää vettä paremman puutteessa. Usein risottoon lisätään myös hieman valkoviiniä tai laimeahkoa sitruunamehua tuomaan sopivasti happamuutta mukaan. Risottoon voi toki lisätä melkeinpä mitä tahansa raaka-ainetta makua ja rakennetta tuomaan, joten ruokalaji taipuu myös monen pääruoan lisukkeeksi.

dsc_3829

Ennen kuin aloittaa risoton keittämisen, on syytä tehdä alkuvalmistelut huolella. On suositeltavaa pilkkoa, raastaa ja mitata kaikki tarvittavat raaka-aineet valmiiksi, jotta ne voidaan nopeasti lisätä käden ulottuvilta kattilaan. Tämä varten retkelle kannattaakin ottaa muutama pienempi astia mukaan, joihin lisukkeet voi laittaa odottamaan käyttöä. Jos käytät risottoon erikoisempia kasviksia tai raaka-aineita, kannattaa ne lisätä mukaan siten että ne varmasti kypsyvät, mutta eivät soseudu keittämisen aikana. Hyvä keino vähentää arpomista tämän vaiheen kanssa on esikypsentää muut lisukkeet juuri sopiviksi ja sekoittaa ne mukaan risottoon aivan lopussa.

Kun risottoriisi kypsyy, jyvistä vapautuu tärkkelystä liemeen ja näin rakenne hiljalleen muuttuu hieman vellimäiseksi. Italiassa kuuleman mukaan riisi kypsennetään hieman ”al dente”, mutta sen voi toki keittää oman maun mukaan pehmeämmäksi. Liiallinen keittäminen kuitenkin pilaa risoton hienon rakenteen, joten kannattaa loppuvaiheessa maistaa paria jyvää sopivin välein oikean kypsyysasteen varmistamiseksi.

2016-05-05-16-22-13

Alla vielä muutama käytännön vinkki, joita noudattamalla onnistuu varmasti kerta toisensa jälkeen:

  • Pilko sipuli ja valkosipuli suunnilleen samankokoisiksi paloiksi kuin käyttämäsi riisinjyvät ovat, näin rakenne pysyy tasaisena eikä ”sattumia” pääse muodostumaan.
  • Älä kuumenna öljyä kuullotusvaiheessa liikaa, jotta sipuli/valkosipuli ei ruskistu. Muuten näistä jää erittäin kitkerä ja läpitunkeva maku risottoon.
  • Desistä riisiä valmistuu helposti 2-3 hengen annokset. Tee tarvittaessa ensin koe-erä kotona, jotta osaat arvioida riisin määrän oikein.
  • Käytä hedelmäistä ja aromikasta, kuivaa/puolikuivaa valkoviiniä jossa ei ole liikaa happoja. Näin vältät myös kitkerän maun muodostumista risottoon.
  • Valmista keittoliemi mieluummin hieman laihemmaksi ja vähäsuolaisemmaksi ja varaa tätä riittävästi. Nesteen kiehuessa pois liian väkevä liemi peittää muut maut allensa.
  • Liemi kannattaa kuumentaa ennen aloitusta valmiiksi ja säilyttää esim. termospullossa. Kuuma liemi imeytyy paremmin riisinjyviin ja lyhentää keittoaikaa.
  • Raasta parmesaani risoton sekaan ennen suolan lisäämistä. Juustoissa on uskomattoman paljon suolaa ja harvoin sitä edes tarvitsee lisätä valmiiseen risottoon.
  • Tarjoile risotto heti keittämisen jälkeen, jotta maku ja rakenne pysyvät mahdollisimman hyvinä.

Näillä pienillä, mutta varsinkin metsässä erittäin käyttökelpoisiksi todetuilla nikseillä ei voi kuin onnistua! Jatkoa kuitenkin seuraa, sillä tulevissa postauksissa valmistamme muutamia klassisia risottoja lukijoidemme iloksi. Arrivederci!

kansimaisema2

Syystalven lämmike

Kermainen siitakekeitto – Nuuksio, -1°C, pakissa

Pohjoinen luonto tarjoaa loppusyksystä mahtavia raaka-aineita herkullisiin eräruokiin. Metsäkokki osaa arvostaa tähän aikaan vuodesta luonnon omaa tasaista jääkaappilämpötilaa, joka mahdollistaa herkkien ruoka-aineiden kuljettamisen mukana. Kun säilyvyys on turvattu, raaka-aineiden valikoimaa rajoittaa vain retkeilijän oma kantokyky.

kansimaisema2

Tällä viikolla etelärannikolle saapunut talvi muutti suunnitelmiamme tästä sienikeitosta. Olisimme hyödyntäneet mielellään itse poimimiamme metsäsieniä, mutta koko Espoon peittävä muutaman sentin kaunis lumikuorrutus peitti myös kohteenamme olleet sienet. Luovuimme itiöemien etsinnästä ja B-suunnitelmana hankimme pari laatikkoa siitakeja paikallisesta elintarvikemyymälästä.

Kermainen sienikeitto (kahdelle)

  • 1 sipuli
  • sopivasti (puoli pakillista) sieniä
  • tasainen luhallinen ( 16ml) vehnäjauhoja
  • 2,5 dl kasvislientä kahdesta kuutiosta
  • 2 dl kermaa
  • kuksallinen tuoreita yrttejä (esim meirami, perilla, kirveli, rakuuna, timjami, rosmariini)
  • hyppysellinen rosépippuria ja/tai valkopippuria
  • voita paistamiseen

 

sienipakki1

Paista sipuli voissa pakin pohjalla. Lisää jauho sekä puhdistetut ja lohkotut sienet. Uskomme hyvinkin, että tämä keittopohja hyväksyy sekaansa kaiken sorttiset fennoskandian luonnosta löytyvät ruokasienet. Paista sieniä kunnes ne pehmenevät hieman. Lisää lihaliemi ja kerma. Kiehauta. Lisää yrtit ja pippurit. Tarjoile patongin kera.

Vaellus- ja retkikäyttöön keittoresepti taipuu UHT-kermaa ja kuivayrttejä käyttämällä. Sienet ja sipulin voi pitkillä reissuilla ottaa mukaan kuivattuina. Kuivayrtit, pippurit ja kuivasipulin voi tällöin pakata jo kotona samaan pussiin, jonka tyhjentää sitten kertaliikkeellä keittoon. Kuiva-aineita käyttämällä kannettavaksi jää käytännössä vain tuo desi kermaa ruokailijaa kohden.


pullo2-normi

Sienikeiton viineinä testasimme kahta Elsaßin alueen valkoviintä:

Muscatin, Pinot Gris´n ja Rieslingin sekoitus Pierre Sparr One 2014 on peräisin saman nimiseltä tilalta Vosgeesien rinteiltä.  Nimensä mukaisesti Pinot Blancista puristettu Pfaff Pinot Blanc 2014 saapui Nuuksion metsiin 20km kilpailijaansa etelämpää Colmarin kaupungin toiselta puolen Cave des Vignerons de Pfaffenheimista. Kumpaistakin voi itselleen hankkia pitkäripaisesta ympäri valtakuntaa.

Ulkoisessa tarkastelussa havaittiin, että molemmat tuotteet oli suljettu metsäystävällisesti kierrekorkilla. Nuuhkinnan ja hartaan purskuttelun päätteeksi lausuimme, että kummatkin viinit sopivat erittäin hyvin kermaisen ja mausteisen keiton rinnalle. Raatiamme sävähdytti talvi-illassa kuitenkin enemmän Pierre Sparrin hapokas hedelmäisyys, joka pärjäsi hyvin keitoksemme rasvaisten makujen kanssa. Siinä siis suosituksemme.

 

patonki

Leipää mä metsästän

…eli kertomus leirileipomosta Roihu-Finnjamboreella

Sen piti olla jotain pientä, lähinnä puuhastelua omaksi iloksi. Olin leiponut leipää kotona omaksi iloksi jo jonkin aikaa, kun visio leirileipomosta syntyi. Suomen Partiolaisten suurleiri Roihu oli tulossa seuraavana kesänä, ja ajatus leirioloissa leivotusta tuoreesta leivästä alkoi pyöriä mielessäni eikä jättänyt rauhaan. 17 000 ihmisen metsäkaupunkiin mahtuu yhtä ja toista – miksei siis leipomoakin, ajattelin.

Kypsyttelin ideaa aikani, ja lopulta löysin idealleni ostajan myös leiriorganisaatiosta. Päätyisimme leirillä toimivan gourmet-ravintolan kylkeen palvelemaan heidän asiakkaitaan! Mutta missä leivät sitten paistettaisiin? Sähköuuni olisi ollut helppo mutta aivan liian tylsä vaihtoehto. Itsekunnioituksen säilyttämisen nimissä edellytin itseltäni, että löydämme tavan rakentaa leirille jonkinlaisen leivinuunin. Kooltaan sen ei tarvitsisi tietenkään olla kummoinen. Kunhan nyt jonkinlainen kasa kiviä, joka varastoisi itseensä lämpöä. No, kävi kuten toisinaan amerikkalaisissa elokuvissa käy: joku tunsi jonkun, joka puolestaan tunsi jonkun toisen. Lopputuloksena löysin itseni muurarin apupoikana rakentamasta Tiilerin valtavaa leivinuunia. Pelkkää laastia siinä olisi noin kaksi tonnia. Niin, että sellainen kivikasa tällä kertaa.

Miten tällaista uunia oikein käytetään? Itselläni ei ollut lainkaan kokemusta leivinuunilla leipomisesta ja muutama kysymys oli ilmassa vielä leirin alussa. Luottavaisin mielin ja nettiselailusta jossain määrin kirjaviisastuneina lähdimme heinäkuun puolivälissä leiripaikalle rakentamaan itsellemme työtasoja ja ottamaan selvää uunin sielunelämästä. Onnekseni kevään kuluessa leipomoidean varjolla mukaan oli saatu houkuteltua jokunen aiheesta kiinnostunut. Joku tiesi yhdestä aiheesta, joku taas toisesta. Aloitimme uunin lämmittämisen rauhaksiin ja muutamaa vuorokautta myöhemmin uuni oli saavuttanut tilan, jossa noin vuorokauden kuluttua lämmityksen lopettamisesta uunin takaseinän lämpötila oli edelleen noin 180-200 astetta. Kyllähän tällaisella parit leivät pyöräyttää!

Perinteinen leivinuuni toimii niin, että tulipesässä poltetaan tulta jonkin aikaa – alkupäivinä hieman pidempään ja loppuleiristä noin 2 tuntia päivässä. Tulen annetaan sammua, minkä jälkeen tuhkat kolataan uunista pois ja sen pohja pestään enimmästä irtotuhkasta kepin päähän kiinnitetyllä ja kastellulla juuriharjalla. Tämän jälkeen lämmön annetaan tasaantua hieman maltista ja aikataulusta riippuen noin puolesta tunnista kahteen tuntiin. Kiireellä ei tämä uuni toimi, saimme havaita.

Uuni pitää lämpönsä erittäin hyvin ja polttaa hätäisen leipurin patongit karrelle aivan takuuvarmasti. Aloitimmekin rehvakkaasti ensimmäisinä päivinä paistot uunin takaosan ollessa vielä noin 360-asteinen. Tuloksena visuaalinen indikaattori kypsymiselle – Mikon sanoin: ”Tuolta luukusta tulee nyt savua. Patongit lienevät valmiita:”

Kärsivällisyys kuitenkin kasvoi viikon mittaan kovimman innostuksen laantuessa ja saavutimme onneksi varsin pian patonkien suhteen hyvän tasalaatuisuuden. Kaikkiaan tahkosimme viikon aikana uunista ulos noin 350 ihmisravinnoksi kelpaavaa, luomuhapanjuureen leivottua ja kansainväliset standardit täyttävää kaunista leipää. Patonkien lisäksi valikoimassa oli parina päivänä perinteinen suomalainen hapan ruislimppu, joka sekin teki kauppansa todella hyvin. Leivinuunissa paistettu ruisleipä oli suorastaan taivaallisen hyvää näkkileipään tottuneen leiriläisen suussa. Rehellinen mielipiteeni on, että täysin amatööripohjalta ponnistavalle porukalle leipomon onnistuminen tällä tasolla oli upea saavutus!


Leiripatonkien resepti:

Taikina (kahteen patonkiin):

  • 50 g vehnähapanjuurta
  • 225 g vettä
  • 315 g vehnäjauhoja
  • 5 g suolaa
  • 3 g kuivahiivaa

Sekoita ainekset ja jätä taikina yöksi (tai vaikka työpäivän ajaksi) jääkaappiin kannellisessa kulhossa. Kun taikina on tekeytynyt, ota se huoneenlämpöön noin tunniksi. Leikkaa lämmennyt taikina kahteen noin 300 gramman osaan ja muotoile patongeiksi (näppärä ohjevideo vaikka täällä).

Kohota patonkeja patonkipellillä noin puoli tuntia ja paista kuumassa uunissa. Lämpötila alussa on hyvä olla 275 astetta noin 10 minuutin ajan, minkä jälkeen lämmön voi laskea 200 asteeseen ja jatkaa paistoa saman ajan. Jos patongit meinaavat palaa, ne voi suojata leivinpaperilla. Laita paiston alkuvaiheessa uunin pohjalle muutama jääpala – niistä vapautuva höyry estää leivän pinnan kuivumisen ja auttaa siten kohoamisessa. Lämmönlaskun yhteydessä voit tuulettaa uunia avaamalla ja sulkemalla luukkua muutaman kerran, jotta ilma kuivuu – tämä puolestaan auttaa rapean kuoren syntymisessä.

Kun patongit ovat kauniin värisiä, ota ne uunista ja anna niiden vetäytyä ritilällä muutama hetki ennen herkuttelua!

These guys just approved our baguette! #partioscout #Roihu2016 #bonfirebakery #menwhobake #baguette

A photo posted by Simo Pynnönen (@spynno) on

 

Ai niin, tuotantomme ei rajoittunut pelkkään leipään, vaan teimme viikon aikana myös 600 pizzaa. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin omassa kirjoituksessaan!

Poronpurema, rieskapizza eli rizza

Rieskapizzat kaupunkimetsässä

Rieskapizzat – kaupunkimetsä, +18°C, retkiuunissa

Laavu ja Haltin kaupunkimetsä

Mitä olisi kaupunkimetsä ilman laavua?

Jos metsä tulee kaupunkiin, niin mikä kruunaa retkielämyksen? No hyvä nuotioruoka tietysti. Näistä lähtökohdista lähdimme suunnittelemaan Bonfire Appétitmaista popup -retkiruokaravintolaa Haltin 40-vuotisjuhliin ja uuden Nordic by Nature -brändin lanseeraustilaisuuteen heidän myymälänsä yhteyteen Helsingin Keskuskadulle. Paremman retkiruoan kokkaaminen oikealla nuotiolla sadoille ihmisille muutaman tunnin aikana kuulosti juurikin sellaiselta haasteelta, josta ei voinut kieltäytyä.

Uuni, puupellettikäyttöinen pizzauuni

Uunit olivat yksi kaupunkiretken vetonauloista ja niistä tullut miellyttävä savuntuoksi loi hauskasti metsäretken tunnelmaa

Meidän kunnianhimo ruoan valmistuksesta nuotiolla sai kolauksen, kun Helsingin kaupunki hyvin yksikantaan kielsi kaikenlaisen avotulen teon kyseisessä paikassa. Onneksi osa porukastamme oli ollut Roihu 2016 -partioleirillä pitämässä Bonfire Bakeryä, jossa puupelleteillä lämpiävä retkikäyttöön suunniteltu pizzauuni nimeltään Uuni oli tullut tutuksi. Uuni:ssa voi siis paistaa pizzoja, joita tuskin pystyy erottamaan aidossa puulämmitteisessä italialaisessa pizzauunissa paistetuista.

Haltin slogan Nordic by Nature toi mielenkiintoisen haasteen reseptiikkaan: miten saamme tehtyä pizzoja, jotka eivät maistu Sisilian auringolta eivätkä Toscanan kukkuloilta? Mistä pizzoihin rakennetaan pohjoisen metsän maku? Kun on syksy, niin sieniä ainakin pitää olla. Ja poro oli luonnollinen valinta lihaksi. Mutta mitä kasviksia käytetään, toimisivatko syksyn juurekset tai jopa metsästä löytyvät marjat? Entä mikä olisi suomalaisin proteiini kasvispizzaan? Löytääksemme vastaukset näihin kysymyksiin lähdimme hankkimaan kaikkia mahdollisia sadonkorjuukauden tuotteita ja kokeilemaan erilaisia täytekomboja. Taas tuli huomattua, että vaikka kaikki raaka-aineet itsessään ovat hyviä, eivät ne välttämättä enää yhdessä ole hyviä. Tai edes syötäviä. Parin pizzaähkyn jälkeen alkoivat yhteensopivat maut löytymään. Vaihdoimme vielä pizzapohjan Lapin kaurarieskaan ja niin olivat rizza- eli rieskapizzareseptit valmiita.

leipajuustoa ja kantarelleja

Leipäjuusto ja kantarellit pizzan päällä – yllättävä, mutta toimiva yhdistelmä!

Poronpurema, rieskapizza

  • Pohjaksi rukiinen Lapin rieska
  • Kastikkeeksi tomaattimurskaa, niin vähän kuin mahdollista
  • Juustoksi tuoretta mozzarellaa
  • Kylmäsavustettua poronlihaa rouhittuna, pari sormiotteellista
  • Porkkanalastuja
  • Paiston jälkeen koristellaan vastapoimituilla puolukoilla ja tuoreella lehtipersiljalla

Metsän antama, kasvisrizza

  • Pohjaksi rukiinen Lapin rieska
  • Kastikkeeksi tomaattimurskaa
  • Leipäjuustoa paloina
  • Kantarelleja
  • Punasipulia
  • Paiston jälkeen koristellaan tuoreella timjamilla

Näiden rieskapizzojen makuyhdistelmä ylitti lopulta jopa omat odotuksemme, molemmat maistuivat erittäin mukavasti suomalaiselta syksyltä. Puu-uunista tarttunut vieno paiston maku loi vielä viimeisen silauksen.rieskapizza-linjasto

Uuni palaa sen verran kuumasti, että paistamisessa täytyy olla tarkkana, sillä paistoaika on luokkaa 90 sekuntia ja unohtuessaan uuniin valmis rieska kärähtää raakaa pizzataikinaa selvästi helpommin. Rieskapizzat ovat kuitenkin erittäin maukas ja tehokas tapa ruokkia suurempikin joukko: pystyimme yksinkertaisessa linjastossamme paistamaan paistamaan kahdella Uunilla jopa 50 rieskapizzaa tunnissa ja ne ovat oiva ateria vaikkapa isomman partioporukan ruokkimiseen kenttäolosuhteissa.

Bonfire Appétit popup -ravintolan rizzanpaistolinjasto. Tiimiläiset tunnistaa Haltin Vimma -huppareista.

Bonfire Appétit popup -ravintolan rizzanpaistolinjasto. Tiimiläiset tunnistaa Haltin Vimma -huppareista.

Bonfire Appetit metsägaalan suosikkijuoma: Ruosniemen panimon Pikkupomo

Siksi kannan olutta vaelluksella

Nuuksio, Lemmenjoki, UKK ja muut erämaat, -27°C – +31°C, hyvässä seurassa

Vesi säilyy paremmin, kun sen käyttää olueksi. Jopa maanviljelyn aloittamisen motivaatio on ollut ohran kasvattaminen oluen raaka-aineeksi. Suomessa retkijuoman säilyvyyteen tulee harvemmin kiinnitettyä huomiota, mutta ruokajuoman merkitystä aterian tekemisessä kokonaiseksi ei tule suinkaan vähätellä – ei edes maasto-olosuhteissa.

Tuborg-olut ja Hot Dog Vietnamilaiseen tapaan

Olut täydentää jopa hodarin kokonaiseksi ateriaksi

Suomessa olut oli keskiajalla yksi arjen keskeisistä ravintoaineista, jota kului jopa 1,5 litraa päivässä. Nykyään olut on ainakin itselleni enemmänkin juhlajuoma, joka kruunaa sekä saunan että hyvän aterian. Päiviä kestänyt reippailu raikkaassa ulkoilmassa tekee ateriasta kuin ateriasta maistuvampaa ja erämaasaunasta erityisen rentouttavaa.

Mutta oletteko kokeilleet mitä oluelle käy, kun sitä on ensin kantanut painavassa rinkassa ja varjellut omilta mieliteoilta useita päiviä? Voin kertoa, jopa keskinkertainen lager alkaa silloin maistumaan! Ja oikeasti hyvä olut, kuten ruokakin, maistuu aivan järkyttävän hyvältä. Se on elämys, jonka eteen kannattaa vähän kärsiäkin.

Miten maksimoida metsäoluen hyötysuhde?

Paratiisikuru UKK-puistossa on yksi suosikkipaikoista maisemien ihailuun

Paratiisikuru UKK-puistossa on yksi suosikkipaikoista maisemien ihailuun

Mitä pidemmästä retkestä tai vaelluksesta on kyse, sitä tärkeämpää on olutsuunnittelu. Oluen painon vuoksi kannattaa harkita tarkkaan ne ateriat ja muut hetket vaelluksella, jolloin vaivalla kannetusta oluesta saa maksimaalisen hyödyn. Itse pidän kauas kannettua olutta arvokkaampana kuin esimerkiksi viiniä; pienestäkin muutaman desin viinipullosta voi nauttia useita kertoja, kun taas olut on väljehtymisen vuoksi parhaimmillaan yhdellä kertaa nautittuna. Hyvä tapa tehostaa ja käyttää hyväkseen tätä oluen ominaisuutta, on tietysti tarjota kavereillekin retkijuomaa kun kerran on oluensa avannut. Porukassa olut tunnetusti maistuu paremmalta.

Omilla vaelluksilla olen saanut oluesta erityistä nautintoa mm. seuraavissa tilanteissa:

  • Aterioilla: ruokajuomaolut täydentää makuelämyksen kokonaiseksi.
  • Erämaasaunan lauteilla: ahhhh!
  • Maisemapaikoissa: vaikkapa tunturin jyrkänteellä on mukavaa pysähtyä hetkeksi ihailemaan maisemia ja hörpätä olut porukalla.
  • Yllätyksenä: kun porukkaa alkaa väsyttämään ja kaivaa viikon jälkeen rinkkaan piilotetun oluen jaettavaksi vaellusporukan kesken, se nostaa kummasti tunnelmaa.
Maksalaatikko ja Urho Kaleva Kekkonen olut

Saimaan Juomatehtaan Urho Kaleva Kekkosen nimikko-olut on kuin tehty nuotioruoan, kuten vaikkapa maksalaatikon, kaveriksi

Kun vaelluksen oluenjuontitapahtumat on suunniteltu, voi alkaa optimoimaan sekä laatua että määrää. Ruokajuomakäytössä lienee selvää, että oluen maku paritetaan valmistettavan ruoan kanssa – ellei lähtökohtana ole tietty olut, jonka mukaan valmistettava ateria luonnollisestikin määräytyy. Muiden oluenjuontitapahtumien suhteen suosittelen toisenlaista lähestymistapaa: minkä oluen maun haluat tuovan mieleen löylyt Anterinmukan saunalla tai auringonlaskun Paratiisikurun ylle? Maun yhdistäminen voimakkaaseen muistoon toimii hämmästyttävän hyvin, mikäli kyseessä on jokin ei-arkipäiväinen ja elämyksellinen maku. Nämä vaelluksen oluenjuontitapahtumat ansaitsevat siis jonkin erikoisemman oluen, joka taatusti jättää muistijäljen! Koff, Karhu ja Lapin Kulta, vaikka ovatkin hyviä lagereita, niin nämä ovat sen verran tavanomaisia, että vielä toistaiseksi en ole kuullu kenenkään ensipuraisulla huutavan: ”Muistatko silloin kun olimme…”. Eli parasta mahdollista rinkkaan, erämaahan ei kannata kantaa bulkkia.

Ruosniemen panimon pikkupomo on erinomaista retkijuomaa

Ruosniemen panimon Pikkupomo on erinomainen retkijuoma, jonka maku pääsee uusiin sfääreihin kannettuna

Pienpanimobuumin myötä kauppoihin on tullut ilahduttavan paljon erinomaisia oluita tarjolle ja makumielipiteitä on varmasti yhtä paljon kuin juojiakin. Usein näitä pienpanimoiden tuotteita saa vain lasipullossa, jotka sopivatkin hyvin päiväretkille, kun paino ei ole ongelma. Siksi hyvän vaellukselle sopivan tölkkioluen löytäminen onkin haastavaa. Jostain syystä omasta mielestäni viini on ok ottaa vaellukselle mukaan muovisessa coca-cola -pullossa, mutta olut on kannettava alkuperäisessä pakkauksessaan. Toki dekantoidessa oluen hiilihapot laimenevat jonkin verran, mutta luulen että syy alkuperäisastian preferoimiseen omalla kohdallani on tölkin avausnapsahdus. Napsahdus joka alleviivaa juhlahetkeä ja kertoo kavereille että nyt kannattaa olla hereillä kuksan kanssa. Alkon lisäksi yritän ulkomaanmatkoilta bongailla erikoisempia oluita nautittavaksi erityisissä tilaisuuksissa.

Tunturimaisema UKK-kansallispuistossa

Tunturimaisemaa ylipainavan rinkan ruskavaellukselta, Urho Kekkosen Kansallispuisto

Oluen kanssa usein käytetty sääntö että liian kanssa pärjää aina, ei sittenkään päde vaellusolosuhteissa. Varsinkin kesävaelluksilla tehokkaasti pakatussa rinkassa kun on usein painovaraa, tulee helposti houkutus ottaa reilummin olutta mukaan. Jos rinkka alkaa painaa liikaa, painosta pääsee eroon juomalla, eikö niin? Tein itse tämän virheen ruskavaelluksella pari vuotta sitten, jolloin latasin reppuun ns. mäyräkoiran edestä ohrajuomaa. Vaikka kyseessä oli viikon reissu ja mukana oli janoisia kavereita, niin tämä määrä aiheutti hirvittävän inflaation oluen koetulle arvolle. En muista yhtäkään oluttapahtumaa tuolta reissulta, mutta muistan kyllä että yliraskas rinkka yhdessä 20km päivämatkojen kanssa aiheutti rasitusvamman, joka meinasi keskeyttää koko reissun!

Vähemmän on enemmän oluenkin kanssa ja ah sitä tunnetta kun ensipuraisulla voi nauttia oluen lisäksi vaelluksen huippukohdan fiiliksen mieleen tuovasta muistosta!

P1340328

Pullat melkein uunissa eli tikkupulla ilman tikkua

Korvapuustit – Nuuksio, -4 °C, nuotiolla

Hyvän aterian kruunaa aina teemaan sopiva jälkiruoka. Kuten olemme jo aiemmin oppineet, huolella suunniteltu metsäruokailu sisältää jälkiruoan siinä missä ruokailu missä tahansa. Jälkiruoan tehtävänä on paitsi maistua hyvältä, myös edesauttaa ruoansulatusta ruokailun päätteeksi.

Metsäjälkiruoat tuppaavat kuitenkin olemaan hieman staattisia, ja kuin tilauksesta Helsingin Sanomat esittelikin Torstai-liitteessään täysin uudenlaisen tavan valmistaa korvapuusteja. Jutussa taikina kypsennettiin uunin sijaan vohveliraudassa, mikä innoitti meidät jalostamaan ideaa omaan suuntaamme. Ei aikaakaan, kun päätös oli syntynyt: on päästävä kokeilemaan korvapuustien valmistusta nuotion lämmössä!

Ensimmäiset ajatukset jättivät epäilykselle sijaa: nuotio on uuninkorvikkeena hiukan haastava lähes yksinomaan alhaalta suuntautuvan ja helposti liian korkean lämpötilansa vuoksi. Toisaalta, innovaatioita ei synny jos ei toisinaan uskaltaudu kokeilemaan hulluiltakin tuntuvia ideoita. Olimmehan aiemminkin korvanneet uunin nuotiolla ja vieläpä hyvällä menestyksellä!

Päätimme helpottaa työskentelyä siinä määrin, että valmistimme taikinan kotona. Olivia-lehdestä löytyneellä reseptillä valmistimme taikinan rullaksi asti ja pakkasimme sen muoviastian suojissa reppuun odottamaan kypsennystä. Metsässä leikkasimme taikinapötköstä pullia, joita sitten aloimme kypsentämään.

korvapuusti

Kuten aprikoimmekin, paistaminen osoittautui alkuun hieman haastavaksi. Kokeilimme valmistusta kolmella eri tavalla: suoralla tulella, foliokäärön sisällä ja foliokantisella paistinpannulla. Suoralla tulella valmistetut pullat tahtoivat kärähtää, kun taas foliolla suojatut tekeleet lähinnä integroituivat ympäröivään folioon. Totesimme lopulta suoran tulen olevan paras vaihtoehto, joten jatkoimme valmistusta sen turvin ja kiinnitimme parempaa huomiota lämmönsäätelyyn.

korvapuustit

Lopulta homma alkoi onnistua, ja tuotokset alkoivat vaikuttaa esittelykelpoisilta. Taikina kypsyi sisältä asti ja pullat olivat todella maukkaita!

Summa summarum:

  • korvapuustien teko nuotiolla onnistuu
  • tee tarvittavat ennakkovalmistelut kotona
  • jos mahdollista, hommaa mukaasi pienisilmäinen metalliritilä
  • paista suoralla tulella, älä virittele folioita tai muita ainakaan pullan alapuolelle
  • tarkkaile tulta, paista melko miedolla lämmöllä ja käännä pullia tarvittaessa useammankin kerran
  • nauti lopputuloksesta!

korvapuustitkorvapuustiP1340327 (Medium)P1340341 (Medium)

IMG_4137_2

Suuren urheilujuhlan tuntua

Metsägaala – Nuuksio, -1 °C, ystävien kanssa

Reilun kuukauden ajan hehkutettu metsägaala alkoi viimein lähestyä. Ennakkotietojen perusteella näytti siltä, että väkeä olisi tulossa varsin mukavasti, mutta sääennuste vaihteli koko edeltävän viikon ajan upean ja melko surkean välillä, joten lopullisen osallistujamäärän suhteen ilmassa oli lievää jännitystä. Mitä, jos kukaan ei tulekaan paikalle? No, ainakin puolisot varmaan tulevat. Ja ehkä parhaat kaverit, edes säälistä.

Hioimme valmisteluja loppuun vielä edeltävän viikon ajan. Mitä kaikkea tarvitaan? Ruoan tekeminen tavoittelemallemme viidellekymmenelle on aivan eri asia kuin vain omalle porukalle. Kaikkea tarvitaan enemmän – tietenkin itse ruokaa, mutta myös astioita ruoanlaittoon ja  tällä kertaa poikkeuksellisesti myös esillepanoon. Homma oli onneksi hyvin hallussa joten kun vielä torstain-perjantain aikana sääennuste alkoi povaamaan hyvää säätä lauantaipäivälle, olimme niin sanotusti maastovalmiita.

Etujoukkomme siirtyivät kaupan kautta maastoon perjantai-iltana tarkastelemaan tiluksia ja suorittamaan valmisteluja suurta juhlaa varten. Viimeistään tässä vaiheessa kiittelimme huolellista varautumista: puolijoukkueteltan lämmössä valmistelut sujuivat mukavasti kun ulkona tuiskutti räntäistä lunta vaakatasossa. Aloitimme valmistelut ulkona ja sisällä hymyssä suin.

P1340073_muokattu P1340064_insta

Viimein lauantaiaamu valkeni (ehdimme toki myös nukkumaan välissä jokusen hetken). Yön aikana oli satanut viitisen senttiä puhdasta lunta, joten maisema oli kaunis jo tässä vaiheessa. Aamulla tuli muutama sakea lumikuuro vielä lisää, ja kun aurinko näiden jälkeen näyttäytyi pilvien takaa, oli kuin olisimme astuneet satumaisemaan!P1340111

Saimme kuin saimmekin aamupäivän aikana myös tarjoilut valmisteltua. Metsägaalan menu oli luonnollisesti kolmen ruokalajin mittainen:

  • Alkupaloiksi ruisnappeja äyriäistäytteellä sekä jääteetä
  • Pääruoaksi itse tehtyä makkaraa (joista aiempi juttu täällä), nuotioperunaa ja coleslaw-salaattia, ruokajuomana Ruosniemen panimon Pikkupomoa
  • Jälkiruoaksi vaniljaista panna cottaa passionhedelmähillolla ja kahvia

Halusimme karistaa turhan jäykistelyn ja tarjosimme ruoan esivalmisteltuna – lopullisen silauksen jokainen sai antaa annokselleen itse. Vieraita pyydettiin ennakkoon ottamaan mahdollisesti omistamansa nuotiopaistinpannut mukaan ja mielestäni tämä konsepti toimi hyvin – nuotiolle ei missään vaiheessa tullut pahaa ruuhkaa ja valmiiden aterioiden tarjoilu olisi ollut sanalla sanoen logistisesti hieman haastavaa.

IMG_4058IMG_4115 IMG_4118 IMG_4168

Päivän onnistumisesta on osaltaan kiittäminen myös yhteistyökumppaneitamme: saimme lahjoituksina makkaroihin tarvittavan lihan Hämeenkylän K-Supermarketilta, oluet Ruosniemen Panimolta ja kahvin Johan & Nyströmiltä.  Kiitos näistä teille jokaiselle erikseen!IMG_4209IMG_4241_instaIMG_4071_2

Tunnelma gaalassa oli todella lämmin: jokaiselle löytyi juttukaveria ja monet tekivät yhteistyötä annoksia valmistaessaan. Pidimme jopa pienimuotoisen puheen kesken kaiken, mutta edes tämä ei saanut rentoa tunnelmaa latistumaan! Yhteensä paikalla oli noin neljäkymmentä metsäruoan ja blogimme ystävää. Päivän jälkeen ainakin yksi asia lienee selvää: jossain muodossa tämä tullaan vielä toistamaan, niin onnistunut päivä mielestämme oli!IMG_4137_2

 

 

Kerman keittoa

Vaniljapannacotta – itäinen Suomenlahti, -5 °C, Trangia

Kuolleen helmikuisen jäälakeuden keskellä kukoistanut yksinäinen vehreä minttupuska innoitti meidät kerman keittoon. Lapsuuden ysäriherkku on yksinkertaisuudessaan ja rasvaisuudessaan mainio ulkoilmaruoka.

minttu pannacotta

Hyvissä jälkiruoissa on kermaa ja sokeria. Reilusti. Parhaissa jälkiruoissa ei juuri muuta olekaan. Piemontelainen keitetty kerma, panna cotta, vaatii valmistuakseen vain hetken. Tarkemmin määriteltynä noin sen ajan kuin keittimeltä kuluu puolen litran kiehauttamiseen. Aineksetkin säilyvät rinkassa syksyllä ja suojasäällä vallan kelvosti. Juurikaan ei jää syitä, miksei keittokerma nousisi metsäjälkiruokiemme topteniin.

PC2

Neljälle

  • 4dl kermaa
  • 1dl maitoa
  • 90g ruokosokeria
  • puolikas vaniljakota
  • 6g liivatetta
  • 2 punapassion hedelmää ja muutamia mintunlehtiä koristeluun

PC3

Upota liivatteet kylmään veteen pehmentymään.

Prosessoi puukolla siemenet ulos vaniljan kodasta. Miksaa kerma, maito, sokeri ja vaniljansiemenet retkikeittimen kattilassa. Lämmitä hiljakseen hämmentäen liki kiehuvaksi. Jos hallinnassasi on lämpömittari, tulisi sen näyttää 92°-94°C. Luonnonläheisempi vaihtoehto on nousta 1700-2300 metrin korkeuteen, jolloin kiehumispiste laskee näppärästi noihin lämpötiloihin.

Seuraavaksi heitä lionneet liivatteet sekaan edelleen hämmennellen. Kun liivatteet ovat liuenneet, on aika kaataa tuotos tarjoiluastioihin jäähtymään. Sijoita seoksella täytetyt astiat viileään paikkaan jähmettymään noin kolmen tunnin ajaksi.

Ennen esillepanoa suorita pikkutarkka koristelu luonnon antimilla. Sokerista kermaisuutta tasapainottamaan kannattaa valita hapokkaita koristeita.

PC4

kermavaahto

Miten kerma vaahdoksi metsässä?

Kermavaahtoa tilapäisvälineillä – Luukki, +/-0 °C, kuusenhavu

Kunnon pullakahvit ovat retken kuin retken kohokohta, ainakin omasta mielestäni. Laskiaisen aikaan eväspullat ovat luonnollisestikin laskiaispullia, joiden välissä on hilloa (ok, ymmärrän että on olemassa preferenssi myös mantelimassalle…) ja reilusti kermavaahtoa. Kermavaahto pullan välissä tarkoittaa sitä, että valmiit laskiaispullat ovat epäkäytännöllisiä retkirepussa – niinpä ne on valmistettava taukopaikalla luonnon helmassa.

Vuosi sitten laskiaista edeltäneenä viikonloppuna sää oli mukavan nuhjuinen, välillä tihuutteli räntää ja ilmassa oli sumua. Tällaisella säällä harvemmin on ruuhkaa metsässä ja luonnon rauhasta saa nauttia jo helpostikin saavutettavilla paikoilla. Niinpä suuntasimme lähiseuduille Luukkiin Kaitalammelle ja tarvottuamme aikamme nuoskaisessa hangessa asetuimme nuotiopaikalle, jossa oli upea järvimaisema kokkailuun ja ruoasta nauttimiseen.

Pääruoaksi nautimme Jokirapurisottoa, jonka jälkeen kahvimestarimme alkoi paahtamaan papuja ja keittelemään pannukahveja. Me taas aloimme valmistamaan laskiaispullia. Tai no, oikeastaan täyttämään sillä olimme tällä kertaa oikaisseet hakemalla valmiit pullat leipomosta. Laskiaispullien täyttäminen metsäolosuhteissa piti olla läpihuutojuttu, kunnes hoksasimme ettemme olleet miettineet kerman vaahdottamista.

Kerman vatkaaminen trangian kattilassa LuHa:lla ei saanut vapaaehtoisia asettumaan jonoksi asti. Niinpä insinöörimme alkoivat pohtimaan vaihtoehtoisia tekniikoita kermavaahdon valmistukseen eli ilmakuplien sekoittamiseen kerman sekaan. Lähes suorilta metodiksi valikoitui kerman sekoittaminen vesipullossa, johon lisäsimme kuusenhavun tehostamaan pullossa olevan ilman sekoittumista nesteen sekaan. Kuusenhavulla siis emuloimme mm. proteiinishakereista tuttua ritilää, joka pulloa heiluttaessa sekoittaa nesteen ja ilman saaden protskupirtelön kuohumaan.

Kermavaahdon resepti metsävälinein

  • 2dl kermaa
  • Ripaus sokeria
  • Vesipullo, jossa reilusti ilmatilaa
  • Haarautuva kuusenhavukermavaahto

Etsi pulloosi sopiva kuusenhavu ja aseta se pullon sisään yhdessä kerman ja sokerin kanssa. Vatkaa jämäkällä ranneliikkeellä muutama minuutti, kunnes kerma alkaa vaahtoutumaan. Tarkista tarvittaessa muutamaan otteeseen kerman kuohkeus optimaalisen vaahtoutumisasteen löytämiseksi.

Kun kermamme oli kyllin vaahtoutunut, halkaisimme pullat, lisäsimme hilloa kohtuudella eli reilusti ja viimeistelimme metsäisellä kermavaahdolla. Kuusen havun käyttämisen etu kerman vaahdotuksessa oli vieno kuusen aromi, joka oli tarttunut kermavaahtoon ja sopi erinomaisesti yhteen pullan ja pannukahvin kanssa.

IMG_6435

Vuosi takana, tulevaisuus edessä

Kuin yllättäen, blogimme täyttää yhden vuoden. Aika tuntuu menneen melkoisen nopeasti, mutta yksivuotissynttärit ovat kaiketi yleensä edessä, kun aloituksesta on kulunut kaksitoista kuukautta. Matkan varrelle on jo tähän mennessä mahtunut yhtä jos toistakin hauskaa sattumusta: lukuisia herkullisia reseptejä, hyviä nuotion äärellä käytyjä keskusteluja ja maastoöitä. Yllättävän paljon myös kehuja ja kannustusta, kiitos niistä kaikista!

Idea blogiin lähti alunperin siitä, että mielestämme oli vaikea löytää kunnollisia retkiruokavinkkejä monipuolistamaan omien retkiemme evästarjontaa. Kävimme itse säännöllisen epäsäännöllisesti retkellä, joten omien kokeilujen dokumentointi ja jakaminen tuntui luontevalta. Kun blogille sitten keksittiin eräällä retkellä nimikin, alkoi blogin synty olemaan selvä.

Matkan varrella ainakin oma tietoutemme suomalaisesta retkiruokakulttuurista on noussut kohisten, ja facebookin retkikokki-ryhmääkin seuratessa näyttää siltä, että retkillä uskalletaan laajalti kokeilla myös pussikeittoa ja grillimakkaraa haastavampia vaihtoehtoja. Toisinaan nuotioiden ääressä näkeekin jo todellisia taidonnäytteitä! Oma ruoanlaittofilosofiammekin perustuu pitkälti ajattelumalliin, jossa ensin mietitään mitä tekisi mieli, ja vasta sen jälkeen tarkastellaan valitun ruoan valmistustapaa.

Vuoden aikana saatiin kasaan kaikkiaan 29 kirjoitusta, joita luettiin yhteensä yli 10 000 kertaa. Facebookissa sivusta tykkää jo yli 1 100 fania, mikä on ainakin allekirjoittaneen mielestä kova juttu!

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa blogia kuin yksivuotissynttärit! Haluammekin kutsua sinut ystäviesi kanssa Bonfire Appétitin näköisille metsäsynttäreille lauantaina 13.2.2016, klo 12-15! Synttärit pidämme tietysti luonnon helmassa, Nuuksion Kolmoislammin varaustulipaikalla. Tarjolla on loistavan seuran lisäksi tunnelmointia nuotion äärellä, retkievästä blogimme tyyliin ja parhaiden metsäherkkukokemusten vaihtamista. Ilmoita itsesi ja kaverisi mukaan oheisen lomakkeen kautta. Mukaasi tarvitset normaalit ulkoiluvaatteet ja ruokailuvälineet sekä nuotiopaistinpannun, mikäli omistat sellaisen.

Tervetuloa!